Hyppää sisältöön

Keuhkosyövän leikkaushoito

Leikkaushoito on suuri toimenpide ja mahdollinen vain paikallisessa keuhkosyövässä, jos potilaan kunto sen sallii.

Paikallisessa keuhkosyövässä (asteet I-II ja osa asteen III syövistä) pyritään ensisijaisesti parantavaan leikkaushoitoon. Koska kyseessä on suuri toimenpide, tulee myös potilaan yleiskunnon sekä keuhkojen ja sydämen toiminnan olla riittävän hyvät. Keuhkosyöpä on toteamisvaiheessa usein jo laajemmalle levinnyt ja leikkaushoito onkin mahdollinen vain noin 20 %:ssa keuhkosyövistä.

Leikkaustekniikoita on erilaisia ja sopiva menetelmä valitaan yksilöllisesti huomioiden muun muassa kasvaimen sijainti, paikallinen levinneisyys ja potilaan kunto. Leikkauksessa pyritään poistamaan vähintään kasvaimen sisältävä keuhkon osa ja paikallisia imusolmukkeita. Usein poistetaan kokonaan keuhkolohko, jossa kasvain sijaitsee. Myös toisen keuhkon poisto kokonaan on mahdollista, mikäli keuhkojen toiminta on riittävän hyvä. Leikkauksesta toipuminen vie yleensä muutamia viikkoja tai kuukausia.  Nykyään suuri osa leikkauksista tehdään tähystystekniikoilla, jolloin toipumisaika on yleensä lyhyempi kuin avoleikkauksessa. Kirurgisi kertoo sinulle leikkauksen kulusta, mahdollisista riskeistä ja toipumiseen liittyvistä asioista.

Patologi tutkii leikkauksessa poistetun kasvaimen, keuhkon osat ja imusolmukkeet. Patologi pystyy määrittämään mikroskoopilla kasvaimen koon millimetrin tarkkuudella, varmistamaan onko kasvain saatu poistettua kokonaan ja tutkimaan löytyykö imusolmukkeista syövän etäpesäkkeitä. Nämä tekijät vaikuttavat siihen, tarvitaanko leikkauksen jälkeen lisähoitoja, kuten solunsalpaajahoitoa. Yleensä leikkauksen jälkeinen hoito- ja seurantasuunnitelma käydään läpi syöpälääkärin tai keuhkolääkärin vastaanotolla.

Leikkaukseen voidaan yhdistää lääkehoitoja ja/tai sädehoitoa ennen tai jälkeen leikkauksen. Ennen leikkausta annettavalla sädehoidon ja solunsalpaajahoidon yhdistelmällä eli kemosädehoidolla voidaan pyrkiä pienentämään kasvainta ja parantamaan leikkaustulosta. Leikkauksen jälkeen voidaan antaa liitännäishoitona solunsalpaajahoitoa tai harvemmin sädehoitoa, joilla pyritään pienentämään syövän uusimariskiä. Mahdolliset liitännäishoidot aloitetaan yleensä noin kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Tarve saada tietoa omasta sairaudesta voi olla hyvin suuri juuri ennen leikkausta. Saatat miettiä, mitä leikkauksessa tapahtuu ja miten hoitoja jatketaan sen jälkeen. Oikeanlainen tieto voi auttaa valmistautumaan leikkaukseen ja sen jälkeen mahdollisesti tuleviin lisähoitoihin.

Kysy kirurgilta:

Mitä riskejä leikkaukseen liittyy?
Miten voin valmistautua leikkaukseen?
Mitä leikkauksessa tapahtuu?
Tunnenko kipua leikkauksen jälkeen?
Kuinka kauan minun pitää olla sairaalassa?
Kuinka kauan leikkauksesta toipuminen kestää?

Muut hoitovaihtoehdot

Sädehoito

Sädehoidolla aiheutetaan syöpäsoluihin vaurioita, jotka johtavat solujen kuolemaan. Sädehoitotekniikat ovat nykyään hyvin kehittyneitä ja niiden avulla säteily pystytään kohdistamaan tarkkojen laskelmien avulla kasvaimen alueelle.

Lue lisää

Solunsalpaajahoito

Solunsalpaajat eli sytostaatit ovat syöpäsolujen tuhoamiseen tarkoitettuja lääkeaineita. Koska syöpäsolut jakaantuvat eli lisääntyvät yleensä nopeasti, kohdistuvat solunsalpaajien vaikutukset erityisesti niihin ja vähemmässä määrin normaaleihin soluihin.

Lue lisää

Täsmähoito

Täsmälääkehoidolla pyritään estämään tietyn geenimuutoksen aiheuttama syöpäsolujen hallitsematon kasvu.

Lue lisää

Immunoterapia

Immuno-onkologinen hoito eli immunoterapia tarkoittaa lääkehoitoja, joilla elimistön oma immuunipuolustusjärjestelmä aktivoidaan hyökkäämään syöpäsoluja vastaan.

Lue lisää

Palliatiivinen hoito

Palliatiivisessa eli oireenmukaisessa hoidossa keskitytään parantumatonta, etenevää syöpää sairastavan potilaan oireiden lievitykseen ja mahdollisimman hyvään elämänlaatuun.

Lue lisää

Hae