Hyppää sisältöön

Keuhkosyövän diagnosointi

Hoidon suunnittelun kannalta on tärkeää selvittää kasvaimen tyyppi sekä koko ja mahdollinen leviäminen muualle elimistöön.

Keuhkosyövän epäily syntyy usein tavallisesta keuhkojen röntgenkuvasta

Hoidon suunnittelun kannalta on tärkeää selvittää kasvaimen tyyppi sekä kasvaimen koko ja mahdollinen leviäminen imusolmukkeisiin tai muihin elimiin. Keuhkosyöpäepäilyn jatkotutkimukset tehdään keskussairaaloissa ja yliopistollisissa sairaaloissa. Tutkimuksiin voi kuulua jokin tai useita seuraavista:

Monet keuhkosyövän hoidoista ovat elimistölle kuormittavia. Riippuen siitä mitä hoitoja suunnitellaan, on usein tarpeellista selvittää myös keuhkojen toimintaa puhalluskokeella (spirometria) ja erityisesti leikkaushoitoa suunniteltaessa sydämen toimintaa, esimerkiksi kliinisellä kuormituskokeella. Keuhkosyöpää ei voida diagnosoida verikokeesta, mutta muun muassa munuais- ja maksa-arvot on tärkeä tutkia ennen mahdollisten lääkehoitojen aloitusta. 

Mikäli potilaan kunto on muiden sairauksien vuoksi pysyvästi hyvin heikko, ovat monet keuhkosyövän hoidoista liian raskaita ja riskialttiita potilaalle. Tällöin myöskään laajat ja raskaat tutkimukset eivät ole tarpeen. Oireita lievittävää eli palliatiivista hoitoa voidaan toteuttaa myös ilman tarkkaa keuhkosyövän tyypitystä.

Kauanko taudinmääritys kestää?

Kaikkine vaiheineen taudinmääritys voi kestää useita viikkoja. Diagnoosin ja hoitosuunnitelman odottaminen on raskasta, mutta tarkka taudinmääritys on kuitenkin välttämätön parhaan hoidon valitsemiseksi. Tutkimustulokset kerrotaan yleensä lääkärin vastaanotolla, jossa saat tietoa ja tukea lääkäriltä ja hoitajalta. Kysy aina, jos jokin asia on epäselvä tai askarruttaa mieltä. Koko hoitotiimin tavoite on auttaa tutkittavaa kuormittavassa tilanteessa.

Keuhkosyövän luokittelu

Miten keuhkosyöpä luokitellaan?

Keuhkosyöpä jaetaan kahteen päätyyppiin; ei-pienisoluiseen ja pienisoluiseen keuhkosyöpään. 

Lue lisää

Hae